keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Yhdessä Vesille toteutettiin 8.6.2018


Toteutimme SPV:n valtakunnalliseen kampanjaan liittyvän Yhdessä Vesille -tapahtuman Sulkavan kunnan henkilöstön virkistysiltapäivänä. Olimme kolmella veneellä mukana viemässä kunnan työntekijöitä tutustumaan Annikinniemeen. Purjeveneen s/y Ullriitta kyydissä halukkaita matkaajia oli 9, osa meno- ja loput paluumatkalla. Hinaaja m/s Koivusaari ja  m/s Cristel kuljettivat osaa porukasta. Hinaajan ja Cristelin kesken vaihdettiin myös eri henkilöt paluumatkalle, kiinostusta riitti veneisiin tutustumisessa.  Yhteensä tapahtumaan osallistui 21 henkilöä. Pilvipoutainen koleahko sää siivitti matkaa, mutta tuulta saatiin purjeisiin sen verran, että jonkilaisen tuntuman saivat matkalaiset purjehduksesta. Jokainen halukas sai vuorollaan olla pinnassa eli ohjata venettä. Mukana olleista suurin osa oli ensi kertaa purjeveneessä. Matkan aikana kussakin veneessä kerrottiin veneilyyn liittyvistä käytännöistä, koulutuksesta, kokemuksista yms. Kysymyksiä tuli myös matkustajilta runsaasti.  Perillä porukat kiersivät tutustumassa Annikinniemeen ja kahvit juotiin Annikinlammen rannassa käyden keskustelua Annikinniemen mahdollisuuksista venematkailun käyttöön.  Paluumatkalla Alanteella saatiin vastatuulessa mukavasti kokemusta purjeveneen kallistumisesta.
 Kiitokset kunnan henkilöstölle kiinostuksesta ja yhteistyöstä, mukana olleet olivat tyytyväisiä retken onnistumisee.

http://spv.fi/yhdessavesille/
samassa veneessä, kuva: Riitta Laakso

lähtövalmisteluja, kuva: Maisa Kokki

m/s Koivusaaren kannella,  kuva: Riitta Laakso
tuulta purjeessa, kuva: Maisa Kokki
Annikinlahti, kuva: Maisa Kokki

vettä riiti rannassa, salmessa  täpärästi 1,5m, kuva: Riitta Laakso